lauantai 19. elokuuta 2017

Pahoillani meidän kaikkien puolesta

Ensin ne tulivat Eurooppaan. 
Ranskaan, Saksaan ja Ruotsiin, kaduille joita minäkin olen kävellyt.
Silti en päässyt mukaan siihen ympärillä vallitsevaan hysteriaan. 
Jossain päin sellainen on arkipäivää, miksi se olisi sen erilaisempaa jos se vain tulee lähemmäs meitä. Mitä eroa on sillä kuoleeko eurooppalaisia vai joku jossain kauempana?
Ja minä ajattelin, että ehkä sen pitäisi olla vielä lähempänä, että sen kauheuden ihan oikeasti tajuaisi.

Sitten se tuli Suomeen, Turkuun.
Lähemmäs kuin koskaan ennen, kaupunkiin jossa asuu tuttuja.

Mutta ei, en minä silti oikein vieläkään ymmärrä sitä uutisten ja spekulaation määrää. Sitä kaikkea miten tarkasti tilannetta täytyy seurata tai ilmoittaa jokaisesta pienestäkin havainnosta.

Maailma on paha. 
Joillekkin se on ollut sitä aina, meille sen pahuus vain alkaa konkretisoitua vasta nyt.
Ja onhan se pelottavaa, uutta ja outoa. 
Mutta sitä se nyt vain on, elämä.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Olenko outo, jos en näytä samalle kuin kaikki muut

Seisoin eilen kauppakeskuksessa keskellä ihmisvilinää ja yritin ymmärtää ympärilläni pyörivien ihmisten päällä olevia vaatteita.
Enkä minä kyennyt siihen.
Oli korkeita vyötäröitä ja leveitä lahkeita. Bomber-takkeja ja lenkkareita. Paljaita nilkkoja ja korkeita kauluksia.

Siinä kaiken keskellä minä farkkuleggingseissäni, tennarit jalassa, villatakki päällä. Ei paljaita nilkkoja, leveitä lahkeita tai bomber-takkia. 

Tältäkö se tuntuu, kun ei enää jaksa pysyä mukana niissä uusimmissa muoti-ilmiöissä?

maanantai 14. elokuuta 2017

Nyt on elokuu, ja minusta näkee sen

Sormet mustikan sinisinä,
otsassa tulevan syksyn ja pimeyden aiheuttama huoliryppy,
ajatukset uudesta koulusta aaltoina vatsanpohjalla.

Ja minä tanssin ja laulan, kuin tämä kesä ei koskaan loppuisi.
Tanssin ja laulan, kohti uutta.

lauantai 12. elokuuta 2017

Matkailun avartama maailma

Miten helposti sitä sokeutuukaan sille, mikä meillä suomessa on ihan äärimmäisen hyvin. Tai sitten huomaa, että asiat, jotka eivät kaikille olekaan itsestäänselvyyksiä ovat omassa elämässä juuri sellaisia.
Italia oli toki ihan siisti maa matkustaa. Liikenneyhteydet toimii ja tiet oli todella hyväkuntoisia, pankkikortilla maksaminen toimii (lähes kaikkialla) ja vesijohtovesikin on juomakelpoista.

Silti Suomeen takaisin tultua liikenne soljui eteenpäin tasaisesti eikä tarvinnut koko ajan olla niin valppaana ja tarkkailla milloin joku mahdollisesti vaihtaa kaistaa käyttämättä vilkkua sun muuta. Huoltoaseman vessa oli puhdas ja viihtyisä. Siellä tuoksui raikkaalle. Vähän nauratti, kun mietin mielessäni suomessa riehunutta imetyskeskustelua ja raivoa siitä, että miksi vauvat laitetaan syömään vessassa. Italialaisten julkisten vessojen jälkeen olisin voinut vaikka itse syödä ruokani siellä suomalaisen huoltoaseman vessassa. 



Kahvia saa muualtakin kuin pelkästä automaatista, eli pannusta kuppiin kaatamalla. Vessanpönttö löytyy varmasti jokaisesta vessasta, italialaisen ravintolan vessassa se voi olla korvattu vain reiällä lattiassa, ainakin miesten puolella. 

Reissussa oli kivaa, mutta sen jälkeen on taas mukavaa olla ihan vaan kotona.

perjantai 11. elokuuta 2017

Italia oli

Italia oli monia tilattuja cappuccinoja, Milanon metrolippuja, hotellissa nukuttuja öitä ja erilaisia hotelliaamupaloja. Se oli autossa istuttuja kilometrejä, kokonaan uusia maisemia, auringosta nautittuja hetkiä ja rusketusrajat piirtyneenä ihoon. 

En edes muista milloin viimeksi olisi kylmä kokis maistunut niin hyvälle, kuin Italian auringon alla. Tai milloin viimeksi olisin ollut yhtä iloinen hyvästä ilmastoinnista.

Ja Suomeen päästyä en voinut kuin rakastaa huolto-aseman vessaa, jossa tuoksui raikkaalle.