keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sisäistä voimaa

Varasin itselleni ajan hammaslääkäriin, ihan vain tarkastukseen. Viime kerrasta taitaa olla liian kauan aikaa, koska nyt vain kysyn itseltäni että miksi ihmeessä oikein tein sen, miksi haluan vapaaehtoisesti kiduttaa itseäni sellaisella asialla. Ihan kuin se olisi jotenkin valittavissa, että haluaako käydä hammaslääkärissä vai ei.

Aamuni ovat nykyään unisia, päiväni aika yksinäisiä. Mietin sitä eilen illalla, ja saattaa olla että ainoat sanani eilen olivat myyjälle, joka kysyi kaupassa tarvitsenko apua. Sellaista voisi pahimmassa tapauksessa elämä olla, joka päivä. Toki soitin illalla äidille ja lähettelin whatsapp viestejä vähän joka suuntaan. Eihän se täydellistä yksinäisyyttä onneksi ole. Mutta hiljaisuutta ja omaa rauhaa, sitä on ainakin tarpeeksi.

Nyt pitäisi löytää jostain sisäistä voimaa selvitäkseen hammaslääkärikäynnistä, ja sitten kun se on ohi voikin palkita itsensä jollain kivalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti