lauantai 29. huhtikuuta 2017

Huoleton lauantai

Sanovat sitä vapuksi, kyselevät kuinka aion sen viettää. 
Minä kutsun sitä tavalliseksi päiväksi, muiden tavallisten päivien seassa, enkä tiedä miksi sitä pitäisi sen kummemmin viettää.

Sellaisia me olemme, tahdomme juhlaa arjen keskelle. 
Mutta voihan sitä juhlia ihan tavallisena lauantaina, ilman että viettää vappua tai juhannusta. 



Vappusimaa voin vähän ottaa ja munkkeja. 

torstai 27. huhtikuuta 2017

Looginen sydän, absurdi elämä



Ei pitäisi vieroksua irrallisuutta, 
tämän kaiken ja koko maailman absurdiutta.

Kenen pitäisi nähdä ja tarttua kiinni,
kenellä pitäisi olla ne kaikennäkevät silmät?


Maailma katsoo, 
minä en.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Väristyksinä ihollani, sinä

Tähän aikaan vuodesta vihaan eniten vastatuulta, 
odotan innolla nahkatakki aikaa, 
rakastan kun luonto alkaa herätä ja vihertää.

Viime yönä havahduin suudelmiin, 
kauniisiin sanoihin,
onnen tunteeseen kun toinen oli siinä.

Liian harvoin on vieressä viime aikoina ollut ketään,
mutta ehkä se loppuviikosta jo helpottaa.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

tirattloP

Olen toistellut sanaa polttarit mielessäni, googlettanut sitä, pyöritellyt sitä, käännellyt ja väännellyt, hämmentynyt siitä, ilahtunut siitä. 
Ihan kohta minäkin saan osallistua elämäni ensimmäisiin polttareihin. Hyvä, että ensin jonkun muun eikä suoraan niihin omiin.

Tähän kevääseen ja kesään mahtuu paljon uusia tuulia. Innolla odotan niitä ja niistä aiheutuvia seurauksia.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ikuisen onnen metsästäjät

On olemassa sellaisia parisuhteita, joissa ihmisen ei ole hyvä olla. Voi olla väkivaltaa, alkoholiongelmia, tai muita syitä joiden takia ei suhteeseen pidä jäädä. Kenenkään ei tarvitse parisuhteessaan tuntea jäävänsä vaille jotakin, tai olevansa ikuinen kakkonen.

Ja sitten on suhteita, joissa ongelmat ovat ratkaistavan kokoisia. Voi olla erilaiset luonteet, erilaisia näkemyksiä, joskus liian tavallisen ja arkisen tuntuista. Kuitenkin asioista voi jutella, tehdä kompromisseja ja löytää uudelleen rakastumisen tunteen.

En tiedä kenellä on oikeus määritellä se, milloin ero on oikein ja milloin väärin. Eihän kukaan toinen voi täysin muiden suhteista tietää. Ei ongelmien määrästä tai laadusta. Siitä miten kovasti niitä on yritetty korjata ja ymmärtää toista. Silti mielestäni ihmiset eroavat nykyään aivan liian helposti, tai siltä se ainakin ulkoapäin katsottuna helposti näyttää.

Ennen ei erottu vaikka olisi ollut mikä, koska se oli häpeällistä. Nykyään erotaan ensimmäisen pienen vastoinkäymisen tultua suhteeseen ja etsitään uutta alkuhuumaa. Luetaan elämäntaito-opuksia. Mietitään miltä minusta nyt tuntuu ja miten minun elämäni tästä kaikesta kärsii.

Missä on nyky-ajan me? Missä on tahto pysyä yhdessä? Missä on ajatus avioliiton pyhyydestä, lupauksesta pysyä yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Ei pidä jäädä suhteeseen, joka tekee onnettomaksi. Mutta mistä tietää mitä on todellinen onni, jos ei koskaan elä sellaisia hetkiä kun kaikki ei olekaan niin kovin hyvin?

Jos etsii ikuista onnea, eikä löydä sitä tästä hetkestä ja omasta elämästään, vaan odottaa löytävänsä sen toisesta ihmisestä ja parisuhteesta, saa etsiä aika kauan.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Lumen jälkeen tulee pöly

Ulkona maailma herää kevääseen. 
On niin aurinkoista, että mielessä siintää jo lukuhetket joenvarren penkillä, vaikka tuuli tekeekin ilmasta vielä turhan viileän.
On katupölyä enemmän kuin lunta ja kaduilla enää talven hiekotushiekat jäljellä.

On niin kevät, että mielessä jo lupaus kesästä.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität

Mietin niitä jotka kaatuvat ja sitä ohuenohutta säiettä, joka erottaa minut heistä. Miten lähellä reunaa sitä toisina päivinä käykään, tuntee pudotuksen mutta tahtoo silti pitää viimeiseen asti kiinni ymmärryksestään.

Olen elänyt sekavia päiviä, itkenyt auton ratissa ja amfiteatterin kylmällä kivetyksellä. Tuntenut suunnatonta pelkoa siitä miten väärältä tunnun tähän elämään. Että jos en vain koskaan sovi siihen yhteiskunnan haluamaan muottiin, niin mitä minusta silloin oikein jää jäljelle?

Olen ajatellut, että ei tästä tule mitään. Elämästä. Sitten taas miettinyt mitä kaikkea hyvää on, ja tyytynyt siihen ajatukseen. Sellaista vuoristorataa se on, ja aion pitää kiinni pysyäkseni kyydissä.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kevät on täällä

Kun et jaksa mennä lääkäriin ihan vain siksi, että saisit allergialääkereseptin uusittua...

...tuskailet tukkoisen nenän ja vuotavien silmien kanssa.
...heräät aamuyöstä laittamaan nenäsuihketta, kun henki ei enää kulje.
...ostat apteekista erilaisia allergialääkkeitä, ja mietit miten ne vaan ei toimi niin hyvin kuin ne reseptilääkkeet aikoinaan.

Eilen löysin kuitenkin melko hyvän nenäsuihkeen, joka on helpottanut tukkoisuutta. Nyt enää ongelmana kutiavat silmät, ja voihan se olla että ne on vain täynnä katupölyäkin. 

Voi kuinka rakastankaan sinua, kevät.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Voisin totisesti

Voisin kyllä ottaa, 
miehen jo maailmalta kotiin, elämän ilman viisaudenhampaita, loistoidean ennakkotehtävään.

Voisin ja voisin,
mutta minä se vaan loruilen.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sisäistä voimaa

Varasin itselleni ajan hammaslääkäriin, ihan vain tarkastukseen. Viime kerrasta taitaa olla liian kauan aikaa, koska nyt vain kysyn itseltäni että miksi ihmeessä oikein tein sen, miksi haluan vapaaehtoisesti kiduttaa itseäni sellaisella asialla. Ihan kuin se olisi jotenkin valittavissa, että haluaako käydä hammaslääkärissä vai ei.

Aamuni ovat nykyään unisia, päiväni aika yksinäisiä. Mietin sitä eilen illalla, ja saattaa olla että ainoat sanani eilen olivat myyjälle, joka kysyi kaupassa tarvitsenko apua. Sellaista voisi pahimmassa tapauksessa elämä olla, joka päivä. Toki soitin illalla äidille ja lähettelin whatsapp viestejä vähän joka suuntaan. Eihän se täydellistä yksinäisyyttä onneksi ole. Mutta hiljaisuutta ja omaa rauhaa, sitä on ainakin tarpeeksi.

Nyt pitäisi löytää jostain sisäistä voimaa selvitäkseen hammaslääkärikäynnistä, ja sitten kun se on ohi voikin palkita itsensä jollain kivalla. 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Runo, josta kovasti tykkäsin





Eivät nämä sanat
niin tärkeitä.
Eivät runoni.

Tärkeintä on
ettei ketään jätetä pimeään yöhön.
Että rakkautta yhä on
välittämistä.
Ja että se löytää perille
tarttuu vapisevaan käteen,
jäisiin pimeisiin aaltoihin
uppoavaan. Ajoissa.
Että on joku.





Maaria Leinonen

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ja päässäni soi, kun jäljellä on sata kilometriä Ouluun

Olen tehnyt haut kouluihin ja laittanut ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Oulun amkin visuaalisen viestinnän linjan. On siis täysin mahdollista, että syksyllä on edessä muutto Ouluun. Ja millaisia ajatuksia se sitten oikein todellisuudessa herättää.

Oulussa oleva koulutus kuulostaa kaikkein eniten omalta vaihtoehdolta, ja siksi olisin ehkä jopa aika innoissani koulupaikasta. 

Mutta...

...entäs sitten kun on niin kamalan kaukana kotoa?
...entäs sitten kun ei joka viikonloppu jaksa/ehdi siirtää itseään Joensuuhun ja poikaystävä jää kuitenkin tänne?
...entäs sitten kun sieltä ei tunne ketään ja olisi vähän niin kuin pakko löytää uusia kavereita?

...entäs sitten kun kaikki tuttu ja turvallinen jää tänne, ja edessä on vain paljon arvoituksia ja uusia asioita?

Edelleen kaiken tämän ajatteleminen tuntuu kaukaiselta, vaikka onhan se nyt jo paljon enemmän totta kuin vaikka joskus tammikuussa. Olen valinnut Oulun ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, olen siis valinnut että jos pääsen Ouluun en voi enää edes valita toiseksi laittamaani Joensuuta.

Toisaalta myös rakastan ajatusta siitä, että saisin muuttaa omaan kämppään. Olisi oma kirjahylly ja ihan omat seinät, joille voisin laittaa mitä haluan. 
Voisihan se olla aikaa ihan vain itselle, ja voisihan olla että se tulisi parhaaseen mahdolliseen saumaan.