lauantai 21. lokakuuta 2017

Mitkä ovat minun elämäni normit

Kun jokainen parisuhde on erilainen, jokaisessa suhteessa on ne omat jutut. Eikä minkään tarvitse mennä niin kuin yleensä, tai niin kuin ihmiset odottavat.

On sellaisia parisuhteita, joissa kihloja vaihdellaan ja häitä vietetään nopeallakin aikataululla. Yhteen muutetaan nopeasti ja hankitaan vaikka yhteinen lemmikki. Ja sitten on taas niitä sellaisia parisuhteita, joissa kihloihin menolla tai häillä ei ole niin kovin kiire. Yhdessä asuminenkaan ei edes kaikille sovi, vaan se voi jopa tuhota parisuhteen.

Nämä asiat on niitä sellaisia, jotka ovat minulle hankalia. Unohdan ajatella sitä, että mitä minä oikeasti haluan. Mietin normeja ja sitä mitä ihmiset ympärillä odottavat. Jopa ahdistun uteluista, jos suhde ei etenekään niin kuin kaikki olettavat normaalin suhteen etenevän. Ei ole olemassa normaalia suhdetta, tai tiettyä normia jota kaikkien pitäisi noudattaa. Paljon tärkeämpää on se, että mitkä asiat itse kokee omassa elämässään tärkeiksi. Tai omassa parisuhteessaan.

Ei pidä muuttaa yhteen vain siksi, että kaikki sitä odottavat. Tai mennä kihloihin, koska onhan tässä nyt jo sen verran kauan oltu. Ei tarvitse viettää joulua samassa osoitteessa, jos se sujuu paremmin jotenkin toisella tavalla. Ainoa mikä on tärkeää on se, että seisoo itse omien päätöstensä takana. Ja on onnellinen niistä. Tärkeintä, että itsellä on hyvä olla. Sanoipa maailma nyt sitten mitä tahansa.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Ihan tavallista mulle kuuluu

On ollut hankalia päiviä, ja ehkä vihdoin ne alkavat irrottaa otettaan. Ne ovat tehneet kaikesta niin hankalaa, ja minusta itsekeskeisen. Siksi tuntuu, että haluaisin korvata sille toiselle jokaisen niistä päivistä, kun en ole ollut olemassa häntä varten. Jokaisen niistä hetkistä, kun en ole jaksanut kuulla mitä toisella on sanottavana tai ottanut osaa keskusteluun. 

Katselin kuvaa ihanasta aamiaisesta, tai ehkä ennemminkin brunssista. Ajattelin, että oi tuollaisen minäkin haluaisin joskus tehdä. Valitettavasti en ole aamuihminen, en sitten yhtään. Enkä pysty käsittämään miten voi tehdä hurjan hienon aamupalan syömättä ensin aamupalaa. Ehkä vielä joskus ilahdutan rakastani hienolla aamiaisella, ehkä...

Se sellainen kiristävä paino on vihdoin kadonnut, tuntuu että voin taas hymyillä aidommin ja vapaammin.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Keinoja selvitä elämästä

Ei saisi vaipua epätoivoon, ajatella elämää mahdottomaksi elää. Ei, vaikka se tuntuisi antavan siihen monia syitä. Kun joka ilta täytyy mennä yksin nukkumaan, alkaa se tympiä. Kun toinen elää eri rytmiä, ja puhelut jäävät vähäisiksi.


Minä mietin hengittämääni ilmaa, mietin minkä väristä se olisi. Eilen illalla purppuranpunaista, hammaslääkärin tuolissa tummansinistä tai ehkä Gardajärven sinistä. 

Ne ovat keinoja selvitä elämästä, ja ne vain täytyy jokaisen löytää.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Täytyy selättää tämä viikko

Se kuulosti alun alkaenkin huonolle viikolle, suussa lohjennut hammas. Sitten mies ilmoittaa lähtevänsä maanantaina ja palaavansa vasta lauantaina. Teki mieli itkeä. Maanantai kului lohjennutta hammasta stressatessa ja sainhan minä sen sillä ajattelulla jo turvottamaan poskea ja vaikka sun mitä. Sitten alkoi kurkkukipu ja lihassärky. Unohtui hammas. Tämä päivä onkin sitten mennyt sairastaessa, eikä ole edes mahdollisuutta mennä tanssitunnille, joka olisi ollut tänään ekaa kertaa kolmeen viikkoon. 

Nyt on vasta tiistai, enkä edes halua tietää mitä kaikkea tämä viikko vielä ehtiikään tuoda tullessaan. Perjantaina näyttäisi olevan 13. päivä ja minullahan on tietenkin silloin hammaslääkäri. Jos tämän viikon jälkeen suussani on vielä hampaita, enkä ole kuollut lihassärkyyn, niin ihmettelen suuresti.

Ehkä tämä kaikki kipu ja kärsimys palkitaan lauantaina, kun pääsee taas sen toisen kainaloon.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Nää fakin tunteet, mikä tragedia

Puihin on tullut keltaiset lehdet, ja minä haluaisin maalata kynteni synkin värein.
Se on sellaista syksyn melankoliaa, johon ei pure edes kiharat hiuksissa tai punatut huulet.
Pimeitä aamuja ja iltoja, harmaita päiviä, sateessa käveltyjä koulumatkoja.

Ja onhan se sitten kuitenkin samalla,
keltaisten lehtien tanssia, Eppu Normaalin lyriikoita, kumpparikelien kulta-aikaa.

Yritin minä edes vähän taistella vastaan, ja synkkyyden sijasta värjäsin kynteni tummanpunaisiksi.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Miten ja miksi

Olisihan tässä ollut jo ihan tarpeeksi kaikenlaista. Monenmoista kouluhommaa ja projektia valmiiksi saatavana, isompia ja pienempiä kokonaisuuksia. Mutta eihän se taas riittänyt.
Minun hampaani lohkesi makaronilaatikkoon. Nyt pitäisi mennä hammaslääkäriin. Eikä se kuulu elämäni lempiasioihin. En tiedä mitä sille hampaalle tapahtuu, mutta itse arvioisin ettei tilanne näytä valoisalta. Kokemukseni asian suhteen on nolla, joten mitään arvoahan omalla arviollani tilanteesta ei ole. 

Sanovat, että kohta on syysloma. Mutta en minä näe sitä. Näen vain valtavan vuoren kiivettävänä, ja ehkä sitten joskus elämä voisi olla helpompaa. Ehkä sitten joskus ensi kuussa. Ehkä sitten joskus, kun suussa on taas vain ehjiä hampaita. Tai ehkä sitten joskus, kun pahamainen viisaudenhammas on leikattu sieltä pois. Tämä kuukausi tulee olemaan yhtä hammaslääkäriä kokonaisuudessaan.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Syysunettomuus

Tuntuuhan se ikävälle, kun ei toista näe moneen päivään. 
Uuvuttaahan se, seikkailla kotitehtävien sokkeloissa. 
V***ttaahan se näperrellä editointiohjelmien parissa, olla selvinpäin humalaisten keskellä.

Olen voinut väsyneesti, syysväsymys, syysunettomuus. 
Enkä minä silti osaa nukkua. 
Ja haluaisin vain humaltua, mutta vääristä asioista. 

Syysjuopumus, syysenjaksaisiyhtäänmitään.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Säälittävä syksy

Viime päivät ovat olleet sumuisia, eivätkä vain siksi että tämän viikon saan elellä omissa oloissani.
Vaan siksi ja siten, että ulkona olisi saattanut luulla kadottaneensa kokonaan sen talon johon on matkalla. Niin paljon sumua, ettei oikeasti kyennyt sanomaan onko se talo enää paikallaan ollenkaan.

Hyvät yöt ja aamut ovat taas viestien varassa, kulkevatko ne sumusta huolimatta. Kulkevatko ne, ja siitäkö sitten tietää ettei se toinen ole mihinkään kadonnut. Että silti yhä ja edelleen on, kuin talo sumussa, siellä omalla paikallaan vaikka ei juuri nyt näy.

Siellä sinä, täällä minä ja Karjalaisen yläkulmaan raapustettu pus.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Haluaisin olla se viimeinen

Nyt minä vasta ymmärsin, että mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Reilu kaksi vuotta parisuhdetta takana ja nyt minä vasta tiedän.
En voi olla sinun ensimmäisesi, mutta ethän sinäkään ole minulle ensimmäinen parisuhde tai suudelma. 
Ja ei kai sillä väliä mitä ollaan jätetty taaksemme, ne kuuluvat sinne osana historiaa.


Mutta se mikä on meidän aikaamme, on kaikki tästä eteenpäin. En voi olla ensimmäisesi, mutta voin olla viimeinen. Viimeinen parisuhde, suudelma, rakkaus.

Siihen kiteytyy parisuhteemme ydin.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Joka pelkää eniten, huutaa koviten

Elämä on velvollisuuksien värittämää.
Minkä värinen on velvollisuus?
Onko olemassa hyviä velvollisuuksia, vai ovatko ne kaikki vain pakon värittämiä?
Minkä värinen on pakollinen velvollisuus, positiivinen velvollisuus?

Onko tällä kaikella vain yhtä väriä, vai loputtomiin erilaisia?
Minä ostin tänään valkoista kynsilakkaa.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Eräs syksyinen ilta

Eräs syksyinen ilta, ja sitä mietti että voisihan sitä näitä tällaisia olla elämässä tulevaisuudessa vaikka enemmänkin. 
Kaksi niin rauhoittavaa elementtiä samassa kuvassa, tuli ja vesi.


Jos vain osaisin ja pystyisin, niin lisäisin viikonloppuun yhden päivän lisää. Niin ettei heti lauantain jälkeen tulisi sunnuntai. Ettei rauhoittumishetket jäisi niin lyhyeen. Kyllä minä nyt jo taas muistan mikä merkitys on viikonpäivillä ja mitä ne tuovat mukanaan. Työttömänä ei tarvinnut, mutta nyt minä taas tiedän.



torstai 14. syyskuuta 2017

Ja yhtäkkiä, kaikki rakkauslaulut kertovat sinusta

Se on sellaista tiettyä sisäistä rauhaa, että ei enää tarvitse koko ajan etsiä. 
Että tuntee löytäneensä, ikään kuin tulleensa kotiin. 
Siinä toisen kainalossa voi tuntea maailman suurinta onnea, 
mahanpohjassa asti tuntuvaa kyyneliksi muodostuvaa onnea.

Kun huomaa miettivänsä, että kyllä minä lähtisin Ellie Gouldingin keikalle,
jos se toinen pyytäisi mukaansa,
vaikka sitten Suomen rajojen ulkopuolelle saakka.

Sinuun minä jään,
koska siinä minun on hyvä.
Mitään ei tarvitse enää etsiä.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mä oon kuin rätti, jota maailma puristaa

Miten se voikaan tuntua, niin suurena ja raskaana painona.
Olla väsyttävä, kaikki voimat vievä.
Miten se toisina päivinä on pelkkää väsymystä, ikävää ja itkua.
Olo on kuin rätillä, jota maailma puristaa. 
Maahan heitetty tupakantumppi, katuun liiskaantuneet ruskeat lehdet.

Syksy.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Punaviininmakuinen syksy

Olen todennut ettei kouluelämä tee ihmiselle hyvää, 
tuntui täysin normaalille ja hyväksyttävälle olla punaviinihiprakassa keskiviikkoiltana.
Kävellä tolppakorkokengissä, mehupullo täynnä punaviiniä, illalla kello viisi läpi kaupungin.

Sinä iltana en muistanut maalata huuliani syvänpunaisiksi,
vaikka olenkin käyttänyt tänä vuonna huulipunaa aseena syksyä vastaan.

Iltakymmeneltä ajoin pyörällä läpi kaupungin,
tarakalla mehupullo, jossa punaviinin jämät.

Ja viimeisen junan saapuessa Joensuun asemalle,
suutelin punaviiniltä maistuen rakkaani tervetulleeksi.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Lähellä minua, sinä

Olin yksin pimeydessä ja mietin, että mitä jos se toinen ei enää tulekaan minun luokseni.
Mitä jos se on löytänyt jonkun toisen paikan,
tai joutunut onnettomuuteen,
poissa.


Ja sitten kun se toinen taas on siinä, pitää kainalossa ja sanoo että rakas,
minä koitan vain muistaa olla kiitollinen.
Ehtiihän sitä nukkua myöhemminkin, levätä sitten toisella kertaa.
Pääasia, että se toinen on.

maanantai 28. elokuuta 2017

Väsymyksen kaava

Väsymys,
jaettuna kahdella,
kerrottuna viidellä.
Millä kaavalla sen voisi saada katoamaan?

Onko oleellista kaiken sen neliöjuuri, 
vai ehkä pii toiseen.
Onko sellaista kaavaa edes olemassa?

Ja minä näen kaiken kahtena.
Palautan koulutehtävät kahtena,
ruokin itseni kahtena,
jakaudun kahtia väsyneeseen ja vielä väsyneempään.

Enkä minä enää tiedä,
että onko minulla oikeasti kiire,
vai luulenko minä vain.

lauantai 26. elokuuta 2017

Paljon elettyä elämää

Ensimmäinen kokonainen viikko koulua on takana. Olo on melko väsynyt, voisin vain nukkua. Sen sijaan olen palautellut tehtäviä ja yrittänyt ymmärtää ohjelmia ja salasanoja. Niin kovin paljon kaikkea uutta kuuluu tähän.

Myös ensimmäiset opiskelijabileet sisältyivät tähän viikkoon. Vettä satoi, siis ihan koko illan. En tiedä kuinka rock on kertakäyttösadetakki, mutta ilman sitä olisi voinut olo olla jokseenkin ikävä ja kostea.

Ensi viikolla kai enemmän oikeaa koulua ja väsymyksen kasvava määrä.

tiistai 22. elokuuta 2017

Muistona päivä, jolloin kirjoitin auton ikkunaan "pelkkää lovee"

Aina ei elämä ole sellaista onnea, kuin keltaiset kumpparit ja sadetakki syyssäässä tai pyöräillä kouluun termosmuki täynnä kuumaa kahvia.
Ei aina pelkkää onnea siitä, kun toinen tulee kotiin oltuaan öitä muualla.

Usein se on epävarmuutta omasta pärjäämisestä ja vähän myös jaksamisesta. Huolia maailman tilasta ja turvassa pysymisestä. 

Ei pelkkää onnea kouluun pääsemisestä ja haastavan mutta mielenkiintoisen alan valinnasta. Ei pelkkää onnea, mutta milloinpa se olisi.

maanantai 21. elokuuta 2017

Opiskelijan tie

Tämän päivän aikana olen tavannut lähes 50 uutta ihmistä. 
Opetellut muistamaan nimiä ja naamoja. 
Olen leikkinyt tutustumisleikkejä ja väsynyt ympärillä olevaan hälinään.

Tänään minusta on tullut medianomifuksi, opiskelija.
Melkein en enää muista millaista se oikeastaan edes on, olla opiskelija.
Aikaisia aamuja, häliseviä ruokaloita, kahvin tarve uneliaissa suonissa, lihapullia 9kpl per ruokailija.

Se on sitä, kun jokaista solua väsyttää ja välillä täytyy vain levätä jaksaakseen huomenna taas uudelleen kaikkea sitä pyöritystä.
Ristiriitaisesti mukavaa ja kamalaa.

lauantai 19. elokuuta 2017

Pahoillani meidän kaikkien puolesta

Ensin ne tulivat Eurooppaan. 
Ranskaan, Saksaan ja Ruotsiin, kaduille joita minäkin olen kävellyt.
Silti en päässyt mukaan siihen ympärillä vallitsevaan hysteriaan. 
Jossain päin sellainen on arkipäivää, miksi se olisi sen erilaisempaa jos se vain tulee lähemmäs meitä. Mitä eroa on sillä kuoleeko eurooppalaisia vai joku jossain kauempana?
Ja minä ajattelin, että ehkä sen pitäisi olla vielä lähempänä, että sen kauheuden ihan oikeasti tajuaisi.

Sitten se tuli Suomeen, Turkuun.
Lähemmäs kuin koskaan ennen, kaupunkiin jossa asuu tuttuja.

Mutta ei, en minä silti oikein vieläkään ymmärrä sitä uutisten ja spekulaation määrää. Sitä kaikkea miten tarkasti tilannetta täytyy seurata tai ilmoittaa jokaisesta pienestäkin havainnosta.

Maailma on paha. 
Joillekkin se on ollut sitä aina, meille sen pahuus vain alkaa konkretisoitua vasta nyt.
Ja onhan se pelottavaa, uutta ja outoa. 
Mutta sitä se nyt vain on, elämä.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Olenko outo, jos en näytä samalle kuin kaikki muut

Seisoin eilen kauppakeskuksessa keskellä ihmisvilinää ja yritin ymmärtää ympärilläni pyörivien ihmisten päällä olevia vaatteita.
Enkä minä kyennyt siihen.
Oli korkeita vyötäröitä ja leveitä lahkeita. Bomber-takkeja ja lenkkareita. Paljaita nilkkoja ja korkeita kauluksia.

Siinä kaiken keskellä minä farkkuleggingseissäni, tennarit jalassa, villatakki päällä. Ei paljaita nilkkoja, leveitä lahkeita tai bomber-takkia. 

Tältäkö se tuntuu, kun ei enää jaksa pysyä mukana niissä uusimmissa muoti-ilmiöissä?

maanantai 14. elokuuta 2017

Nyt on elokuu, ja minusta näkee sen

Sormet mustikan sinisinä,
otsassa tulevan syksyn ja pimeyden aiheuttama huoliryppy,
ajatukset uudesta koulusta aaltoina vatsanpohjalla.

Ja minä tanssin ja laulan, kuin tämä kesä ei koskaan loppuisi.
Tanssin ja laulan, kohti uutta.

lauantai 12. elokuuta 2017

Matkailun avartama maailma

Miten helposti sitä sokeutuukaan sille, mikä meillä suomessa on ihan äärimmäisen hyvin. Tai sitten huomaa, että asiat, jotka eivät kaikille olekaan itsestäänselvyyksiä ovat omassa elämässä juuri sellaisia.
Italia oli toki ihan siisti maa matkustaa. Liikenneyhteydet toimii ja tiet oli todella hyväkuntoisia, pankkikortilla maksaminen toimii (lähes kaikkialla) ja vesijohtovesikin on juomakelpoista.

Silti Suomeen takaisin tultua liikenne soljui eteenpäin tasaisesti eikä tarvinnut koko ajan olla niin valppaana ja tarkkailla milloin joku mahdollisesti vaihtaa kaistaa käyttämättä vilkkua sun muuta. Huoltoaseman vessa oli puhdas ja viihtyisä. Siellä tuoksui raikkaalle. Vähän nauratti, kun mietin mielessäni suomessa riehunutta imetyskeskustelua ja raivoa siitä, että miksi vauvat laitetaan syömään vessassa. Italialaisten julkisten vessojen jälkeen olisin voinut vaikka itse syödä ruokani siellä suomalaisen huoltoaseman vessassa. 



Kahvia saa muualtakin kuin pelkästä automaatista, eli pannusta kuppiin kaatamalla. Vessanpönttö löytyy varmasti jokaisesta vessasta, italialaisen ravintolan vessassa se voi olla korvattu vain reiällä lattiassa, ainakin miesten puolella. 

Reissussa oli kivaa, mutta sen jälkeen on taas mukavaa olla ihan vaan kotona.

perjantai 11. elokuuta 2017

Italia oli

Italia oli monia tilattuja cappuccinoja, Milanon metrolippuja, hotellissa nukuttuja öitä ja erilaisia hotelliaamupaloja. Se oli autossa istuttuja kilometrejä, kokonaan uusia maisemia, auringosta nautittuja hetkiä ja rusketusrajat piirtyneenä ihoon. 

En edes muista milloin viimeksi olisi kylmä kokis maistunut niin hyvälle, kuin Italian auringon alla. Tai milloin viimeksi olisin ollut yhtä iloinen hyvästä ilmastoinnista.

Ja Suomeen päästyä en voinut kuin rakastaa huolto-aseman vessaa, jossa tuoksui raikkaalle.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Itkettää liian syvään uurtuneet rusketusrajat

Itkettää viereisessä pöydässä istuvan naisen juuri ostettu maahan pudonnut kääretorttupala,
itkettää ajatus tulevaisuudesta jossa porukoiden jääkaappi saattaa tulla olemaan yksi sekasotku,
itkettää ajatus reissuun lähdöstä ja niistä monista kilometreistä joiden päässä on äiti,
itkettää tulevaisuus jossa kaikki vanhenee ja ajat muuttuu.
Ja sitten itkettää puhelimeen saapunut sydämiä pussaileva hymiö.


Mitä tehdä niinä päivinä kun itkettää kaikki?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Odotan sinua kesälomareissu

Meidän kesälomareissu on ihan kohta täällä. Varattiin eilen hotelli sekä Milanosta että Venetsiasta, ja matkakuume nousi parilla asteella. 

Venetsialta odotan varmasti eniten ihan vain sen yleisilmettä. Onhan se yksi sellaisista kaupungeista, että toista samanlaista on vaikea löytää. Varmasti siis mieleenpainuva elämys. Ja kun kotosuomessa on ilma jo muuttunut melkoisen syksyä enteileväksi, näyttää Italiaan aurinkoa lupaileva sääennustekin aika kivalle.

Luulen, että reissu tekee meidän parisuhteellekin hyvää. Ainakin aiempina vuosina ollaan onnistuttu reissaamaan ilman sen suurempia riitoja tai erimielisyyksiä. Toivotaan, että niin on tänäkin vuonna. 

Reissusta palattua voikin sitten rueta pohdiskelemaan koulun alkua ja kaikkea siihen liittyvää uutta. Kovin hurjaa ja myös mukavaa on elämä.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

5 x outo minä

1. En koskaan kutsu ihmisiä heidän etunimillään. En tiedä miksi, mutta se tuntuu jotenkin tosi vieraalle ja omaan suuhun epäsopivalle. Onhan se toki hankalaa, jos pitäisi herättää tietyn ihmisen huomio ja sitten vain huidot ja huutelet että "hei sinä!!".

2. En ole enää moneen vuoteen lyhentänyt sormien kynsiä leikkaamalla. Revin ne tasaisin väliajoin, ja parasta onkin aina se hetki kun huomaa että kynnet on kasvaneet sopivan pitkiksi.

3. Kun otan vettä hanasta, juon lasia harvoin tyhjäksi. Viimeinen kulaus täytyy aina kaataa viemäriin. En tosiaankaan tiedä miksi, mutta jostain syystä sen juominen ei houkuttele.

4. Minulla on pakkomielle kääntää ihmisten niskassa sojottavat laput piiloon sinne paidan alle. En tiedä onko se muista ärsyttävää, mutta pystyn harvoin hillitsemään itseni. (Ja tätä siis tapahtuu ihan vain kotona, ei julkisilla paikoilla vieraiden ihmisten lappujen kanssa. Ehkä hyvä niin.)

5. Kun yleensä ryhmäliikuntatunneilla jokainen haluaa sen takarivin paikan, jään minä suosiolla eturiviin. Spinning-tunnilla en nähnyt miten paljon porukkaa huoneessa oli, koska lähes kaikki jäivät jonnekkin taakseni. Tanssitunneilla taas tuijotin vain peilistä omaa kuvaani ja näin myös opettajan paremmin, kun kukaan ei ollut edessä. Vaan jonkun kai se on siinä eturivissäkin oltava. Ei takariviä ilman eturiviä.

Kertokaa nyt ihmeessä, jos teillä on samanlaisia tapoja niin voin olla tuntematta itseäni oudoksi. Tai jotain omasta mielestänne outoja tapoja.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kasvukipuja

Tunnen sen kasvukipuina mielessä ja lihaksissa.
Yritän muuttaa elämäni suuntaa, ottaa enemmän vastuuta itse.
Kurkotan kohti vapautta, kuin nuori koivu ojentelen oksiani.


Kasvuni tiellä on esteitä, toisinaan tekisi mieleni vain luovuttaa.
Mutta luovuttaako koivu, jos sen kasvun tiellä on esteitä.
Se raivaa tien juurilleen vaikka läpi harmaan kiven. 

Minäkin raivaan itselleni tietä kohti omaa osoitetta ja pyykkikasaa.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Loppu tää on, mut ei maailman, mä tiedän

Itsemurhan itsekkyys,
niin epätoivoisia tekoja,
joita ei enää tekemättömiksi saa.

Musiikki,
jota ei ole kuunnellut aikoihin,
herättää lihasmuistin.

Mies toi laivalta tobleronea,
ikkunat puhdistuivat,
PikkuKilissä oli kaninpoikasia.

Sen kaiken tavallisuuden keskellä,
isoja asioita mieli täynnä,
kuolemanpelkoo ja kokonainen tulevaisuus.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Yksinoloa

Olen nyt ollut yksin kotona kaksi päivää, koska mies lähti eilen aamulla reissuun. Jostain syystä aika on tuntunut niin kovin paljon pidemmältä, ja yksin nukkuminen ei meinannut luonnistua viime yönä millään. Onneksi tänään kuitenkin taas nähdään ja huominen on molemmilla täysin vapaa päivä.

Yksinolossa on hyvät ja huonot puolensa. Hyviin lasken tällä hetkellä sen, että kaupungilta ei ollut mikään kiire kotiin kun toinen tulee kuitenkin vasta tosi myöhällä. Lisäksi sain ruuan uuniin vasta kuuden aikaan ja menee lähemmäs seitsemää ennen kuin se on valmista. Se ei kuitenkaan haittaa, kun kokkaa vain itselleen. Syömishetki on myös erilainen, koska voin vain katsoa netflixiä samalla kun syön. Sitä teen yksin ollessani ihan tosi usein.

Ruuan jälkeen ajattelin aloittaa ikkunanpesu urakkaa, että yhdelle päivälle ei jää niin paljon pestävää. Meneepähän aika nopeammin ja ihankohta se toinenkin on taas täällä.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Lämpimiä ajatuksia

Olen miettinyt viime aikoina paljon parisuhdetta, että mistä sitä tietää milloin se on hyvä ja onnellinen.
Olen ollut innoissani koulun alkamisesta, ja sitten kuitenkin samalla kauhuissani. Kuulemma vieläkin minulla on lupa muuttaa mieltäni, haluta sittenkin jotain muuta, mutta enpä tiedä minkälainen soppa siitäkin sitten syntyisi.

Siinä minä valittelin vaikeata elämääni, kun piti oikein linja-autolla jaksaa matkustaa. Ja aiemmin sain harmaita hiuksia facetykkäyksistä ja muista tyhjänpäiväisistä. Sitten oikea maailma löysi minut taas, elämä jossa on suurempia ajatuksia ja murheita. 

Niin paljon lämpimiä ja hyviä ajatuksia lähetän sinulle ystävä, joka niitä tällä hetkellä kaipaat ja tarvitset. Pidän ajatuksissa, lähetän voimaa.

Niin paljon on hyvin minun olevinaan vaikeassa elämässäni, niin paljon että en voi edes enempää pyytää.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kesä kahdestaan

Elämä on soljunut eteenpäin omalla painollaan. On ollut kesäisiä päiviä ja hetkiä. Erossa vietetty viikko ja jälleennäkemisen aiheuttama onni. On ollut varovaisia ajatuksia uudenlaisesta tulevaisuudesta, ja elokuulle varatut lentoliput. Tuleva kesälomareissu rakkaan kanssa ja mahdollisuus vierailusta Venetsiassa tekevät tämän pienen ihmisen aika hitsin onnelliseksi. 

Vielä on ainakin kuukausi kesää ja lomaa jäljellä. Vaikka ajatukset ovatkin jo aikalailla tulevassa, yritän nauttia tästä kaikesta vielä kun voin. Niistä aamuista kun saa nukkua pitkään ja nauttia rauhassa kahvikupillisen netflixin äärellä. Tai niistä hetkistä kun voi mennä kuntosalille kiireettömänä aikana ja treenata rauhassa. Jotakin sellaista tulen ehkä kouluaamuina ja päivinä kaipaamaan. Tai sitten nautin opiskelusta niin paljon, että en kaipaa mitään muuta. 

Ehkä ja ehkä, mutta nyt on ulkona kesä.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Edistynkö elämässä

Jos joku asia on elämässäni mennyt täysin nappiin, niin se on kyllä ehdottomasti syntymäpäivä. En olisi itsekään osannut parempaa päivää keksiä. Einon Leinon päivä, kyllähän se kuulostaa ihan minun jutulle.

Kirjoitin vuosi sitten asioita, joiden toivoisin tänä vuonna tähän aikaan olevan toisin. No eivät ne juurikaan ole. Viime vuonna möin mansikoita, tänä vuonna en saanut kesätöitä lainkaan. Toki tiedossa on koulupaikka ja syksyllä puhaltavat uudet tuulet. Toivoin myös, että osoitteeni olisi muuttunut, no ei se ainakaan vielä ole. Toki tähänkin toivoisin edelleen muutosta, ja varsinkin nyt kun se koulukin on tosiaan alkamassa.

Mutta oli se varmaan silti elämän kannalta ihan hyödyllinen vuosi. En ehkä ole edistynyt näkyvästi, mutta pinnan alla voi silti olla kokonaan toinen maailma.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Elämän hyvät hetket

Se oli sellainen viikonloppu, että  kaiken sen jälkeen oli olo tyhjä. Että hetken sitä melkein tunsi menettäneensä jotakin, vaikka ennemmin pitäisi kai tuntea saaneensa jotakin lisää. 

Oli kirkossa pidäteltyjä kyyneliä ja käsissä tärisevä kukkapuska. Ne kaksi kulkemassa pitkin pitkää käytävää. Oli alkumalja ja onnittelujono. Paljon juhlavia ihmisiä aurinkoisessa kesässä. Oli puhe, jonka annoin vain tulla sieltä jostakin, sen kummemmin valmistelematta. Ja kyyneliä, jotka yrittivät esiin niin puheen aikana kuin muutenkin juhlan keskellä.

Nyt on kameran muistikortilla paljon onnellisia kuvia hääparista ja onni niitä katsella aina jos maailma tuntuu liian pahalle paikalle elää. Koska kuitenkin aina, kaiken tämän keskellä, on olemassa myös jotain hyvää.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Juhlahumua

Tänä viikonloppuna juhlitaan rakkautta, todistetaan hetkeä kun kaksi onnellista sanovat toisilleen tahdon. Lauletaan, nauretaan, nautitaan elämästä ja toivottavasti myös hyvästä säästä.

Tämä viikonloppu tulee olemaan ikimuistoinen.

P.s. Kaason/pikkusiskon silmät on kyynelissä jo nyt, 
täytynee varata useampi nenäliina mukaan huomiseen juhlahumuun.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juosta lujaa kaatosateessa

Taivaalta satoi kaatamalla vettä, suuria pisaroita. Minä valmistauduin tekemään matkan kirjastolta autoon, tietenkin toiveissa kastua mahdollisimman vähän. Otin auton avaimen valmiiksi käteen, astuin ovesta ulos ja sitten...


...sitten minä juoksin niin kovaa kuin vain ikinä pääsin.
Ja se oli ihan hurjan hieno tunne, yksi maailman parhaista.
Juosta lujaa kaatosateessa.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Merkki maailmankaikkeudelta

Jos etsisin merkkejä, uskoisin niihin ja antaisin niiden ohjata elämääni, olisi joensuun pääsykoe todellakin yksi niistä. Odotin piirtämistehtävää, koska aina siellä on sellainen ollut. Ihan jokaisella (eli niillä kahdella aiemmalla) kerralla, kun olen siellä käynyt. Mutta tällä kertaa, juuri tänä vuonna kun taas monen vuoden jälkeen päätin hakea, siellä olikin kirjoitustehtävä. Olihan siitä pakko olla aika iloinen, koska jos minä jotain osaan niin kirjoittaa. 

Ajattelin myös, että jos tänä vuonna en kaikesta tästä huolimatta pääse kouluun, on minun todellakin vain aika vaihtaa alaa. Koska silloin sitä ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu minun paikakseni. Sen verran vahvalta merkiltä se kirjoitustehtävä tuntui. 

Ja niinhän se maailmankaikkeus sitten vastasi näihin merkkipohdintoihini. Ei voi kuin hämmästellä millaista johdatusta elämä toisinaan onkaan. Miten sitä onnistuu olemaan juuri oikeassa paikassa siihen oikeaan aikaan. 

Kirjoitustehtävä oli merkki siitä, että media-alalla on minulle vielä jotakin annettavana.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Yhtäkkiä

Yhtäkkiä,
näissä aamuissa on jotakin uutta.
Väriseviä sieluja, kaikennäkeviä sydämiä.

Yhtäkkiä,
meillä ei enää ole nimiä.
Ei alkuja tai loppuja, vain alati jatkuva elo.

Yhtäkkiä,
eikä sen enempää koskaan tarvittu.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Sitkeä sydän

Sinulla on sitkeä sydän, joka lyö.

Se on totta, kaikessa tavallisuudessaan, niin itkettävän totta.

Lohdullista.


tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kadonnut rytmi

Kun olo toisinaan on epätodellinen, ja sitten se jää toistamaan itseään.
Sitä alkaa epäillä ihan kaikkea, omaa mielenterveyttään, parisuhdettaan, elämän suuntaviivoja.
Sitä kyselee itseltään "miksi olen tässä", "mitä ihmettä oikein teen elämälläni", ja oikeasti tietää ettei se oma elämä edes ole niin kovin hullua. 
Oikeasti se on melkoisen normaalia, tavallisesti eteenpäin soljuvaa, ongelmatonta.


Olen kadottanut rytmin salilla käyntiin, aikaisiin aamuihin, yhteiskuntakelpoisuuteen. 
Sen sijaan hyvässä hallussa on netflixin katselu, kuppi hyvää kahvia ja loppumaton jaksojen jono.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Edelleen tässä, lähekkäin

Kaksi vuotta on tultu elämää eteenpäin siitä, kun löysimme toisemme täältä monien ihmisten sekamelskasta. Kaksi vuotta käsikädessä käveltyjä lenkkejä, vierekkäin katsottuja elokuvia, yhdessä nukuttuja öitä.

Kiitollisuus näistä hetkistä on suuri, ja kiitollisuus juuri tästä olemassaolevasta hetkestä. Että meillä on toisemme, on puhelimeen tallennettuna numero johon voi aina soittaa. Tulevista vuosista ei kai kellään ole minkäänlaista varmuutta, mutta uskon ja toivon vuodenkin päässä olevan yhdessä elettyä elämää. Niitä käsikädessä käveltyjä lenkkejä ja onnellisia hetkiä.

Mä olen tässä edelleen, ihan niin kuin vuosi sitten lupasin.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Pienenpieni toivo

Oli pääsykokeet.
Oli piirtämistehtävän sijaan kirjoitustehtävä.
Heräsi pienenpieni toivo, entä jos sittenkin...

Sen pienenpienen toivon kanssa pitäisi nyt sitten elää tämän kuun loppuun asti.
Sen, joka saattaa matkanvarrella hyvinkin muuttua suureksi epätoivoksi.
Sen, joka saattaa loppujen lopuksi olla vain pettymys.

Mene ja tiedä,
mutta vastausta täytyy nyt vain odottaa.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Elämässä eksyneet, kaikkein ehjimpiä


Kun pitäisi olla jo jotain, valmis.
Ja sitten on vain puoliksi, vain vähän.
On odotuksia ja vaatimuksia, ei vastauksia.
Ei pitäisi vaatia niin paljoa, juuri nyt.
On annettava aikaa tulla valmiiksi, eksyä ensin.

Sirpaleista kasatut,
elämässä eksyneet,
kaikkein ehjimpiä.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kärsivällinen odotus

Olen käyttänyt elämästäni varmasti lukemattomia tunteja odottamiseen. Milloin minkäkin, joskus kärsivällisemmin ja joskus taas ei yhtään niin kärsivällisesti.
Olen odottanut miestä maailmalta kotiin, tosin ensin odottanut että edes löytäisin sen miehen.
Olen odottanut kyytiä, että pääsisi kotiin. Olen odottanut bussia, lentokonetta, junaa. Odottanut kaupan avautumista, lääkäriajan alkamista, odotellut työkkärissä ihan muuten vain.

Millaista kärsivällisyyttä tarvitsisin, kun odotan elämäni valaistumista? Millaisia asioita tehdä, että elämä ei olisi pelkkää odottamista? Pitäisi osata elää samalla kun odottaa, ettei kärsivällisyys loppuisi kesken. Koetteleehan se, jos ei muuta tee kuin odottaa.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Painetaan pauselle tää paska maailma

Tämä päivä on ollut kyyneleitä, autolla ajettuja sumeita kilometrejä, lumihiutaleita kesäkuussa. 
Oli yhden valmistuneen ylioppilaan juhlat, kirppispaikan tyhjennystä, buranan voimalla eteenpäin matkaamista.


Ja sitten katsoin uuden kasvua kameran linssin läpi, pausetin hetkeksi paskan maailman. 
Siihen hetkeen, hetkeksi kaikenlaiset päässä pyörineet ajatukset, 
pause.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Vakaa ja vapaa

Millaista se on olla vakaa, valita päämääränsä ja pysyä siinä?
Millaista elämä silloin, jos ei koko ajan vaihda mieltään kuin tuuliviiri?
Jos valitsee jotakin, ja haluaa valita sen saman yhä aina uudelleen?

Minun elämässäni vakaita;
maa jalkojen alla, asuinpaikka, parisuhde.
Ihmiset, joiden silmistä peilaan itseäni.

Vakaa ja vapaa,
voi kai olla molempia?

perjantai 26. toukokuuta 2017

Vain elämää

Uskon, että asiat tapahtuvat tarkoituksella. On syy sille, että sain reissaavan miehen. Jokin tarkoitus sillä, että kuitenkin aikoinani päädyin amikseen aaveelle. Jotakin ajatusta siinä, että en oikein vieläkään tunnu tietävän mihin suuntaan minun pitäisi kulkea. 

Joku tarkoitus on sillä, että en saanut kutsua pääsykokeiden toiseen vaiheeseen. Ei ollut minun aikani lähteä Joensuusta, päätyä toiseen kaupunkiin. On jotakin muuta, jota kohti en vielä tiedä kulkevani.

Ajattelen, että tielleni tulee ei niin mieluisia asioita, jotta voisin kasvaa ihmisenä. Seuraavana ajatuksiin sitten pääsykokeet Joensuussa ja vähän kaikkea siinä välillä. 

torstai 25. toukokuuta 2017

Hetki

Saunan jälkeen paljuilua,
iholla suloisen lämpöinen vesi,
viileän kesäsateen pisarat kasvoilla,
raikkaalta tuoksuva luonto,
koivuissa hennon vihreät silmut,
maailma täynnä lintujen laulua.

Olihan se aika hyvä hetki.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Jos asuisin Oulussa...

...pyöräilisin vauhdikkaasti pitkin sen katuja, enkä harhailisi epävarmana googlemapsia tuijottaen.
...tietäisin paikkojen nimet, parhaat jätskinsyöntipaikat ja nopeimmat oikotiet.
...minulla olisi lähikauppa ja avain asuntoon.
...olisi oululainen osoite ja postinumero ysillä alkava. 

Sitä en tiedä asunko koskaan, tai tulenko kutsumaan Oulua kodikseni edes väliaikaisesti. Sen suhteen en tämänkään reissun jälkeen ole vielä yhtään sen viisaampi.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kuormittuva herkkä mieli

Väsyttää, koska menin eilen linkalla kaupunkiin ja tulin tänään takaisin.
Väsyttää, koska huomenna pitäisi taas löytää tiensä takaisin kaupunkiin.
Sunnuntaina pitäisi siivota asunto ja leipoa jotakin.
Jossain välissä pitäisi ehtiä kauppaan, lähikauppa ei välttämättä riitä jos haluan leipoa jotakin mihin ei löydy aineksia kuin cittarista. 
Pitäisi muistaa ostaa myös eväät linja-autoon, joka lähtee maanantai aamuna kello yhdeksän.
Pitäisi istua seitsemän tuntia linkassa ja päätyä Ouluun. 
Stressaa, koska pitäisi löytää tiensä oikeaan osoitteeseen, eli koululle jossa pitäisi suorittaa pääsykoe niin hyvin että saisi kutsun vielä toiseenkin vaiheeseen.

Niin pieniä asioita, mutta silti niin hirmuisen kuormittavia.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kuinka sanoa "kaipaan sinua" sanomatta oikeasti mitään?

Joskus elämä jättää niin monia avonaisia kysymyksiä, että mieli hämmentyy. 

Kuinka lähelle toista voi oikein päästä?
Voiko toisesta koskaan nähdä kaikkea, ja toisaalta tarvitseeko edes.


Meillä on kaksi eri elämää ja niille yhteinen uoma. Niihin turvallisiin uomiin on kaiken tämän keskellä niin helppoa ja vaivatonta palata.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Elämäni seuraava luku

Se oli hyvä ajatus, silloin joskus. 
Silloin kun se oli vain sanoja tietokoneen näytöllä, kaukainen ajatus joskus monen kuukauden päässä olevista pääsykokeista.

Nyt se on muuttunut todeksi.
Nyt se on hotellin varaamista yhdeksi yöksi, bussimatka suuntaan ja toiseen.
Enää en tiedä, onko se ollenkaan hyvä ajatus. 

Mutta ensi viikolla minä matkaan Ouluun yhdeksi yöksi, kolmen tunnin pääsykokeen takia. 
Ja siinä aletaan kirjoittaa elämäni seuraavaa lukua. 
Siinä hetkessä, siellä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Niin paljon hyvää

Eilen oli se päivä, jota niin kovin viimeiset viikot on suunniteltu ja odotettu. Nimittäin polttarit. Nyt olo on melkoisen kiitollinen ja onnellinen. Päivä oli upean aurinkoinen, kaukana oli se lumisade ja harmaa maailma johon on saanut tottua. Selvitettiin tiemme ulos huonepakopelin vaikeimmasta huoneesta ja kiipeiltiin puissa turvavaljaisiin puettuina. Saunotettiin morsiamesta pois eksät ja synnit. 

 Ja sitten kun kaksi polttariporukkaa yhdistyi karaokelavalla ja lauloi niille rakastuneille heidän hääkappaleensa, ei pikkusiskon ja kaason silmät pysyneet kuivina. Siinä hetkessä oli sellaista voimaa ja energiaa, että sillä voisi elää useammankin päivän.

Polttarit oli onnistuneet, uskoakseni juuri sellaiset polttarisankarin näköiset. 
Niin paljon hyvää ja niin kiitollinen mieli. 

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kaiken tämän keskellä

Näissä päivissä, tässä ajassa, on ollut niin paljon kaikkea. Ajatukset ovat yhtä sekamelskaa, enkä oikein osaa tarttua niihin.

Voisin kirjoittaa siitä, miten onnelliseksi minut tekee hääkutsu, jonka kirjekuoressa lukee yhdistettynä minun ja hänen nimet. Miten vielä onnellisemmaksi tekee se, että kutsu on oman siskoni häihin. Niin paljon onnea yhdessä kirjekuoressa, että se ihan hämmentää.

Voisin kirjoittaa myös siitä, miten käy kun ihminen, joka ei tykkää järjestää mitään, päätyy järjestämään polttareita. On ollut monenlaisia ajatuksia ja hetkiä. Mutta varmasti kuitenkin ihan ok polttarit lopulta tiedossa.

Ja kun tämä kaikki polttarihässäkkä on ohi, onkin seuraavana ajatuksissa pääsykokeet ja Oulu. Sinne käy tieni, enkä vielä tiedä kuinka kohtalokas reissu siitä oikein tuleekaan.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Perusonnellinen

Nyt vasta huomaan miten sokean onnellinen olen viime kuukaudet, tai oikeastaan vuodet, ollutkaan.
Sellainen perusonnellinen, sopivan onnellinen. 
Elämässä on ollut tukevat peruspilarit, turvalliset kehykset.
Niiden sisässä on ollut helppoa olla ja hengittää. 
Hyväksyä kaikki ja jatkaa eteenpäin. 

Meinasi sortua pilarit, pahemman kerran. 
Onneksi se perusonnellisuus on jo matkalla takaisin olemassaolevaksi olotilakseni. 
Kyllä se sieltä tulee ja aion pitää siitä tiukasti kiinni.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Miten hauras onni onkaan

Viimeiset kaksi päivää olen seilannut syvissä vesissä, ymmärtänyt miten hauras on onni. Miten ei pitäisi rakentaa elämäänsä sellaisen varaan, jota ei itse pysty ohjailemaan. Ymmärtänyt, että oikeastaan en haluaisi tarvita näin paljoa. Pitäisi tarvita vähemmän, niin paljon vähemmän.

Ahdistus on sellainen, että se tulee aaltoina. Tällä kertaa se tuli pahempana kuin aikoihin, meinasi oikeasti hukuttaa pienen ihmisen alleen. Mutta niin se vain tämäkin aalto on selätetty, löydetty sisältä tasapainoa ja toivoa huomisesta. 

Se on suorastaan pelottava ajatus miten vähän minulle jäisi, tuskin mitään olisi onnesta jäljellä. Mielestäni sitä pitäisi jäädä enemmän, huomattavasti enemmän. Ettei tarvitsisi pelätä hukkuvansa.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Minä valitsin sinut

Minkä verran toista voi omistaa? 
Kenellä on oikeus kertoa mitä saa tehdä ja mitä ei? 

Kukaan kun ei ole kenenkään oma. Täytyy valita joka päivä uudelleen, että otan sinut. Että haluan jaksaa, että haluan pysyä tässä.

Haluan minä, vaikka juuri nyt se pelottaakin. 

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Huoleton lauantai

Sanovat sitä vapuksi, kyselevät kuinka aion sen viettää. 
Minä kutsun sitä tavalliseksi päiväksi, muiden tavallisten päivien seassa, enkä tiedä miksi sitä pitäisi sen kummemmin viettää.

Sellaisia me olemme, tahdomme juhlaa arjen keskelle. 
Mutta voihan sitä juhlia ihan tavallisena lauantaina, ilman että viettää vappua tai juhannusta. 



Vappusimaa voin vähän ottaa ja munkkeja. 

torstai 27. huhtikuuta 2017

Looginen sydän, absurdi elämä



Ei pitäisi vieroksua irrallisuutta, 
tämän kaiken ja koko maailman absurdiutta.

Kenen pitäisi nähdä ja tarttua kiinni,
kenellä pitäisi olla ne kaikennäkevät silmät?


Maailma katsoo, 
minä en.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Väristyksinä ihollani, sinä

Tähän aikaan vuodesta vihaan eniten vastatuulta, 
odotan innolla nahkatakki aikaa, 
rakastan kun luonto alkaa herätä ja vihertää.

Viime yönä havahduin suudelmiin, 
kauniisiin sanoihin,
onnen tunteeseen kun toinen oli siinä.

Liian harvoin on vieressä viime aikoina ollut ketään,
mutta ehkä se loppuviikosta jo helpottaa.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

tirattloP

Olen toistellut sanaa polttarit mielessäni, googlettanut sitä, pyöritellyt sitä, käännellyt ja väännellyt, hämmentynyt siitä, ilahtunut siitä. 
Ihan kohta minäkin saan osallistua elämäni ensimmäisiin polttareihin. Hyvä, että ensin jonkun muun eikä suoraan niihin omiin.

Tähän kevääseen ja kesään mahtuu paljon uusia tuulia. Innolla odotan niitä ja niistä aiheutuvia seurauksia.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Ikuisen onnen metsästäjät

On olemassa sellaisia parisuhteita, joissa ihmisen ei ole hyvä olla. Voi olla väkivaltaa, alkoholiongelmia, tai muita syitä joiden takia ei suhteeseen pidä jäädä. Kenenkään ei tarvitse parisuhteessaan tuntea jäävänsä vaille jotakin, tai olevansa ikuinen kakkonen.

Ja sitten on suhteita, joissa ongelmat ovat ratkaistavan kokoisia. Voi olla erilaiset luonteet, erilaisia näkemyksiä, joskus liian tavallisen ja arkisen tuntuista. Kuitenkin asioista voi jutella, tehdä kompromisseja ja löytää uudelleen rakastumisen tunteen.

En tiedä kenellä on oikeus määritellä se, milloin ero on oikein ja milloin väärin. Eihän kukaan toinen voi täysin muiden suhteista tietää. Ei ongelmien määrästä tai laadusta. Siitä miten kovasti niitä on yritetty korjata ja ymmärtää toista. Silti mielestäni ihmiset eroavat nykyään aivan liian helposti, tai siltä se ainakin ulkoapäin katsottuna helposti näyttää.

Ennen ei erottu vaikka olisi ollut mikä, koska se oli häpeällistä. Nykyään erotaan ensimmäisen pienen vastoinkäymisen tultua suhteeseen ja etsitään uutta alkuhuumaa. Luetaan elämäntaito-opuksia. Mietitään miltä minusta nyt tuntuu ja miten minun elämäni tästä kaikesta kärsii.

Missä on nyky-ajan me? Missä on tahto pysyä yhdessä? Missä on ajatus avioliiton pyhyydestä, lupauksesta pysyä yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Ei pidä jäädä suhteeseen, joka tekee onnettomaksi. Mutta mistä tietää mitä on todellinen onni, jos ei koskaan elä sellaisia hetkiä kun kaikki ei olekaan niin kovin hyvin?

Jos etsii ikuista onnea, eikä löydä sitä tästä hetkestä ja omasta elämästään, vaan odottaa löytävänsä sen toisesta ihmisestä ja parisuhteesta, saa etsiä aika kauan.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Lumen jälkeen tulee pöly

Ulkona maailma herää kevääseen. 
On niin aurinkoista, että mielessä siintää jo lukuhetket joenvarren penkillä, vaikka tuuli tekeekin ilmasta vielä turhan viileän.
On katupölyä enemmän kuin lunta ja kaduilla enää talven hiekotushiekat jäljellä.

On niin kevät, että mielessä jo lupaus kesästä.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität

Mietin niitä jotka kaatuvat ja sitä ohuenohutta säiettä, joka erottaa minut heistä. Miten lähellä reunaa sitä toisina päivinä käykään, tuntee pudotuksen mutta tahtoo silti pitää viimeiseen asti kiinni ymmärryksestään.

Olen elänyt sekavia päiviä, itkenyt auton ratissa ja amfiteatterin kylmällä kivetyksellä. Tuntenut suunnatonta pelkoa siitä miten väärältä tunnun tähän elämään. Että jos en vain koskaan sovi siihen yhteiskunnan haluamaan muottiin, niin mitä minusta silloin oikein jää jäljelle?

Olen ajatellut, että ei tästä tule mitään. Elämästä. Sitten taas miettinyt mitä kaikkea hyvää on, ja tyytynyt siihen ajatukseen. Sellaista vuoristorataa se on, ja aion pitää kiinni pysyäkseni kyydissä.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kevät on täällä

Kun et jaksa mennä lääkäriin ihan vain siksi, että saisit allergialääkereseptin uusittua...

...tuskailet tukkoisen nenän ja vuotavien silmien kanssa.
...heräät aamuyöstä laittamaan nenäsuihketta, kun henki ei enää kulje.
...ostat apteekista erilaisia allergialääkkeitä, ja mietit miten ne vaan ei toimi niin hyvin kuin ne reseptilääkkeet aikoinaan.

Eilen löysin kuitenkin melko hyvän nenäsuihkeen, joka on helpottanut tukkoisuutta. Nyt enää ongelmana kutiavat silmät, ja voihan se olla että ne on vain täynnä katupölyäkin. 

Voi kuinka rakastankaan sinua, kevät.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Voisin totisesti

Voisin kyllä ottaa, 
miehen jo maailmalta kotiin, elämän ilman viisaudenhampaita, loistoidean ennakkotehtävään.

Voisin ja voisin,
mutta minä se vaan loruilen.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sisäistä voimaa

Varasin itselleni ajan hammaslääkäriin, ihan vain tarkastukseen. Viime kerrasta taitaa olla liian kauan aikaa, koska nyt vain kysyn itseltäni että miksi ihmeessä oikein tein sen, miksi haluan vapaaehtoisesti kiduttaa itseäni sellaisella asialla. Ihan kuin se olisi jotenkin valittavissa, että haluaako käydä hammaslääkärissä vai ei.

Aamuni ovat nykyään unisia, päiväni aika yksinäisiä. Mietin sitä eilen illalla, ja saattaa olla että ainoat sanani eilen olivat myyjälle, joka kysyi kaupassa tarvitsenko apua. Sellaista voisi pahimmassa tapauksessa elämä olla, joka päivä. Toki soitin illalla äidille ja lähettelin whatsapp viestejä vähän joka suuntaan. Eihän se täydellistä yksinäisyyttä onneksi ole. Mutta hiljaisuutta ja omaa rauhaa, sitä on ainakin tarpeeksi.

Nyt pitäisi löytää jostain sisäistä voimaa selvitäkseen hammaslääkärikäynnistä, ja sitten kun se on ohi voikin palkita itsensä jollain kivalla. 

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Runo, josta kovasti tykkäsin





Eivät nämä sanat
niin tärkeitä.
Eivät runoni.

Tärkeintä on
ettei ketään jätetä pimeään yöhön.
Että rakkautta yhä on
välittämistä.
Ja että se löytää perille
tarttuu vapisevaan käteen,
jäisiin pimeisiin aaltoihin
uppoavaan. Ajoissa.
Että on joku.





Maaria Leinonen

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ja päässäni soi, kun jäljellä on sata kilometriä Ouluun

Olen tehnyt haut kouluihin ja laittanut ensimmäiseksi vaihtoehdoksi Oulun amkin visuaalisen viestinnän linjan. On siis täysin mahdollista, että syksyllä on edessä muutto Ouluun. Ja millaisia ajatuksia se sitten oikein todellisuudessa herättää.

Oulussa oleva koulutus kuulostaa kaikkein eniten omalta vaihtoehdolta, ja siksi olisin ehkä jopa aika innoissani koulupaikasta. 

Mutta...

...entäs sitten kun on niin kamalan kaukana kotoa?
...entäs sitten kun ei joka viikonloppu jaksa/ehdi siirtää itseään Joensuuhun ja poikaystävä jää kuitenkin tänne?
...entäs sitten kun sieltä ei tunne ketään ja olisi vähän niin kuin pakko löytää uusia kavereita?

...entäs sitten kun kaikki tuttu ja turvallinen jää tänne, ja edessä on vain paljon arvoituksia ja uusia asioita?

Edelleen kaiken tämän ajatteleminen tuntuu kaukaiselta, vaikka onhan se nyt jo paljon enemmän totta kuin vaikka joskus tammikuussa. Olen valinnut Oulun ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, olen siis valinnut että jos pääsen Ouluun en voi enää edes valita toiseksi laittamaani Joensuuta.

Toisaalta myös rakastan ajatusta siitä, että saisin muuttaa omaan kämppään. Olisi oma kirjahylly ja ihan omat seinät, joille voisin laittaa mitä haluan. 
Voisihan se olla aikaa ihan vain itselle, ja voisihan olla että se tulisi parhaaseen mahdolliseen saumaan.

torstai 30. maaliskuuta 2017

Sillä elämä on mitä on

Ongelmani on se, että näen elämän kokonaisuutena. Näen kaikki ne hetket, jotka ovat menneet ja joita ei koskaan saa takaisin. Samalla koitan nähdä niin kauas tulevaisuuteen, ettei kukaan osaa kertoa millaista elämä silloin oikein on.


Ei elämää pitäisi katsoa sillä tavalla, kokonaisuutena. Eihän sen painoa silloin jaksa kukaan kantaa. Ei ikävää siitä, että menneisyys ei palaa. Tai pelkoa siitä, mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan tullessaan.




Tässä ja nyt on se hetki, jolloin tapahtuu elämä.
Se ainut elämän kannalta tärkeä hetki. 
Nyt.