sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Jokaisesta pitäis voida vaan irrottaa, niin et se palata voi jos se haluaa

Olen pohtinut paljon sitä, mikä on rakkautta ja mikä vain yksin olemisen pakoilua. Sanotaan, että oikeanlaisessa parisuhteessa molemmat rakastavat toisiaan enemmän kuin tarvitsevat. Mistä sen sitten tietää, että rakastaa enemmän kuin tarvitsee?
Olen ollut parisuhteessa, jossa olin vain siksi etten halunnut olla yksin. Minulla vain piti olla joku. Toisinaan pelottaa, että olen toistanut saman virheen. Vaikka minun olisi kuinka hyvä tahansa olla ja olisin äärettömän onnellinen, mietin että olenko vain taas takertunut ensimmäiseen vastaantulijaan joka on osoittanut kiinnostusta. Koska sellaista minulla on ollut tapana tehdä, takertua jokaiseen joka on edes hieman ollut minusta kiinnostunut.

Näin unen, jossa toinen osapuoli ei enää halunnut jatkaa kanssani. Se tunne oli valehtelematta maailman kamalin. Itku puristi kurkkuani, kun pikkuhiljaa sanat upposivat tajuntaani. Taisin sanoa "et voi tehdä tätä minulle". Onneksi havahduin aika pian hereille ja rauhoitun. Mieleni jäi kuitenkin pohtimaan ja analysoimaan reaktiotani.
Mietin, että oliko unimaailmani minän reaktio väärä. Olisiko minun pitänyt tuntea rauhallisuutta, osata sanoa että "mene vain, jos sinusta tuntuu siltä ettei sinun enää ole hyvä minun kanssani"? Niin minä toivoisin voivani tosielämän tilanteessa reagoida, että ainut asia joka olisi tärkeä olisi sen toisen onni. Osaisin päästää irti, antaisin vapauden, voisin rakastaa silti. Voisin luottaa, että tiemme kyllä kohtaavat vielä jos niin on tarkoitettu.

Olen aina ollut ihminen, joka kaipaa vierelleen toista ihmistä. Se tuo elämääni perusturvallisuuden tunteen, kun tiedän että elämässäni on joku sellainen erityinen ihminen. Vaikka vietämmekin paljon aikaa erossa, on oloni yleisesti parempi koska tiedän että hän on olemassa minua varten. Siksi minussa kai asuu pelko myös yksin jäämisestä, siitä että toinen voi noin vain kadota viereltäni. Omasta tahdostaan tai sitten maailman sanelemana.
Toivoisin silti, että jos joskus tulevaisuudessa emme olisikaan enää onnellisia yhdessä, osaisimme päästää irti. Voisimme vain sanoa toinen toisillemme "mene vain, mene jos se tekee sinut onnelliseksi". Sillä se on minusta sitä ihan oikeaa rakkautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti