Kirja, jota en vain saanut luettua loppuun

"Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta. Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi. Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?"

Ihan äärettömän mielenkiintoisen kuuloinen juoni, siksi lainasin Laura Lindstedtin romaanin Oneiron. Ajatus tarinasta kiehtoi, kerrankin jotain erilaista eikä aina vain niitä samoja rakkaustarinoita tai muita. Mutta ei.

Tavallaan kirja etenee ihan kohtuullisella vauhdilla ja lukijan mieltä vaivaaviin kysymyksiin annetaan vastauksia. Silti saatoin lukiessani ajatella monen sivun ajan jotakin aivan muuta tajuamatta lukemastani mitään, enkä ollut missannut mitään tärkeää. Toisinaan en myöskään ymmärtänyt yhtään millä lailla lukemani liittyi kirjan tarinaan tai vei sitä eteenpäin.

Sinänsä ristiriitainen kirja, että toisaalta olisin halunnut lukea tämän loppuun. Mutta toisaalta en usko menettäväni mitään kovin suurta vaikka luovutakin reilun kahdensadan sivun jälkeen. Jos luette, tai olette lukeneet, kertokaa toki tykkäsittekö. Ja löytyykö vastaus kysymyksiin: Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?