Olin jo melkein unohtanut millaista se on, kun toinen herää aamulla vierestä ja tulee illalla töistä takaisin kotiin. En tosin ehkä nytkään ehdi tottua siihen ennen kuin se toinen jo taas katoaa maailmalle. Onko se nyt sitten hyvä vai huono, mene ja tiedä.
Olen laittanut vihreän nopsani ajokuntoon, liimannut pöllötarroja sen runkoon. Pian saan sen kaupunkielämään ja voin kuulla hiekan ja asfaltin rahisevan sen renkaiden alla.
Olen vaihtanut takkini keväisempään versioon, kuvannut makrolla uuden elämän heräämistä.
Pidän silti enemmän tästä kun se toinen oikeasti sanoo huomenta ja hyvää yötä, eikä ole vain ääni puhelimen toisessa päässä tai aamun ensimmäinen ja illan viimeinen viesti. Mutta sellaiset hetket taitavat olla vain lainaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti