keskiviikko 20. tammikuuta 2016

It's like you're screaming, and no one can hear

Oikeasti olen ihan järjettömän peloissani.
Kuuntelen niin paljon muita ihmisiä, etten kuule itseäni. En saa yhteyttä siihen pieneen ja eksyneeseen ihmiseen sisälläni. Siihen jolla on varmasti unelma, joka toivoo elämältä enemmän.

En kuule kuin muiden ihmisten kommentit siitä mitä minun pitäisi olla tai mitä voisin olla, "sinähän osaat valokuvata, sinähän olet luova, eikös se olisi ihan kuin sinulle tehty homma". Enkä minä enää tiedä, että enkö oikeasti halua vai enkö vain luota että osaisin ja en siksi uskalla edes yrittää.


Niin peloissani, ja eksynyt maailman vaatimuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti