Uneni ovat levottomia, niissä vilahtelee kasvoja joiden olemassaolon olen jo melkein ehtinyt unohtaa.
Joskus pidin unista enemmän kuin todellisuudesta, enää en.
Kävelin tänään jalkani pilalle, paljain jaloin tienvarteen ja takaisin sai jalkapohjani kihelmöimään.
Olen tullut valmiimmaksi, tiedän sen. Silti on vielä niin paljon matkaa kuljettavana. Ylevän opiston ovet eivät ehkä auenneet minulle tälläkään kertaa, ehkä se ei vain ole minun määränpääni.
Olen matkalla, sinne jonnekin missä on minun paikkani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti