lauantai 21. lokakuuta 2017

Mitkä ovat minun elämäni normit

Kun jokainen parisuhde on erilainen, jokaisessa suhteessa on ne omat jutut. Eikä minkään tarvitse mennä niin kuin yleensä, tai niin kuin ihmiset odottavat.

On sellaisia parisuhteita, joissa kihloja vaihdellaan ja häitä vietetään nopeallakin aikataululla. Yhteen muutetaan nopeasti ja hankitaan vaikka yhteinen lemmikki. Ja sitten on taas niitä sellaisia parisuhteita, joissa kihloihin menolla tai häillä ei ole niin kovin kiire. Yhdessä asuminenkaan ei edes kaikille sovi, vaan se voi jopa tuhota parisuhteen.

Nämä asiat on niitä sellaisia, jotka ovat minulle hankalia. Unohdan ajatella sitä, että mitä minä oikeasti haluan. Mietin normeja ja sitä mitä ihmiset ympärillä odottavat. Jopa ahdistun uteluista, jos suhde ei etenekään niin kuin kaikki olettavat normaalin suhteen etenevän. Ei ole olemassa normaalia suhdetta, tai tiettyä normia jota kaikkien pitäisi noudattaa. Paljon tärkeämpää on se, että mitkä asiat itse kokee omassa elämässään tärkeiksi. Tai omassa parisuhteessaan.

Ei pidä muuttaa yhteen vain siksi, että kaikki sitä odottavat. Tai mennä kihloihin, koska onhan tässä nyt jo sen verran kauan oltu. Ei tarvitse viettää joulua samassa osoitteessa, jos se sujuu paremmin jotenkin toisella tavalla. Ainoa mikä on tärkeää on se, että seisoo itse omien päätöstensä takana. Ja on onnellinen niistä. Tärkeintä, että itsellä on hyvä olla. Sanoipa maailma nyt sitten mitä tahansa.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Ihan tavallista mulle kuuluu

On ollut hankalia päiviä, ja ehkä vihdoin ne alkavat irrottaa otettaan. Ne ovat tehneet kaikesta niin hankalaa, ja minusta itsekeskeisen. Siksi tuntuu, että haluaisin korvata sille toiselle jokaisen niistä päivistä, kun en ole ollut olemassa häntä varten. Jokaisen niistä hetkistä, kun en ole jaksanut kuulla mitä toisella on sanottavana tai ottanut osaa keskusteluun. 

Katselin kuvaa ihanasta aamiaisesta, tai ehkä ennemminkin brunssista. Ajattelin, että oi tuollaisen minäkin haluaisin joskus tehdä. Valitettavasti en ole aamuihminen, en sitten yhtään. Enkä pysty käsittämään miten voi tehdä hurjan hienon aamupalan syömättä ensin aamupalaa. Ehkä vielä joskus ilahdutan rakastani hienolla aamiaisella, ehkä...

Se sellainen kiristävä paino on vihdoin kadonnut, tuntuu että voin taas hymyillä aidommin ja vapaammin.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Keinoja selvitä elämästä

Ei saisi vaipua epätoivoon, ajatella elämää mahdottomaksi elää. Ei, vaikka se tuntuisi antavan siihen monia syitä. Kun joka ilta täytyy mennä yksin nukkumaan, alkaa se tympiä. Kun toinen elää eri rytmiä, ja puhelut jäävät vähäisiksi.


Minä mietin hengittämääni ilmaa, mietin minkä väristä se olisi. Eilen illalla purppuranpunaista, hammaslääkärin tuolissa tummansinistä tai ehkä Gardajärven sinistä. 

Ne ovat keinoja selvitä elämästä, ja ne vain täytyy jokaisen löytää.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Täytyy selättää tämä viikko

Se kuulosti alun alkaenkin huonolle viikolle, suussa lohjennut hammas. Sitten mies ilmoittaa lähtevänsä maanantaina ja palaavansa vasta lauantaina. Teki mieli itkeä. Maanantai kului lohjennutta hammasta stressatessa ja sainhan minä sen sillä ajattelulla jo turvottamaan poskea ja vaikka sun mitä. Sitten alkoi kurkkukipu ja lihassärky. Unohtui hammas. Tämä päivä onkin sitten mennyt sairastaessa, eikä ole edes mahdollisuutta mennä tanssitunnille, joka olisi ollut tänään ekaa kertaa kolmeen viikkoon. 

Nyt on vasta tiistai, enkä edes halua tietää mitä kaikkea tämä viikko vielä ehtiikään tuoda tullessaan. Perjantaina näyttäisi olevan 13. päivä ja minullahan on tietenkin silloin hammaslääkäri. Jos tämän viikon jälkeen suussani on vielä hampaita, enkä ole kuollut lihassärkyyn, niin ihmettelen suuresti.

Ehkä tämä kaikki kipu ja kärsimys palkitaan lauantaina, kun pääsee taas sen toisen kainaloon.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Nää fakin tunteet, mikä tragedia

Puihin on tullut keltaiset lehdet, ja minä haluaisin maalata kynteni synkin värein.
Se on sellaista syksyn melankoliaa, johon ei pure edes kiharat hiuksissa tai punatut huulet.
Pimeitä aamuja ja iltoja, harmaita päiviä, sateessa käveltyjä koulumatkoja.

Ja onhan se sitten kuitenkin samalla,
keltaisten lehtien tanssia, Eppu Normaalin lyriikoita, kumpparikelien kulta-aikaa.

Yritin minä edes vähän taistella vastaan, ja synkkyyden sijasta värjäsin kynteni tummanpunaisiksi.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Miten ja miksi

Olisihan tässä ollut jo ihan tarpeeksi kaikenlaista. Monenmoista kouluhommaa ja projektia valmiiksi saatavana, isompia ja pienempiä kokonaisuuksia. Mutta eihän se taas riittänyt.
Minun hampaani lohkesi makaronilaatikkoon. Nyt pitäisi mennä hammaslääkäriin. Eikä se kuulu elämäni lempiasioihin. En tiedä mitä sille hampaalle tapahtuu, mutta itse arvioisin ettei tilanne näytä valoisalta. Kokemukseni asian suhteen on nolla, joten mitään arvoahan omalla arviollani tilanteesta ei ole. 

Sanovat, että kohta on syysloma. Mutta en minä näe sitä. Näen vain valtavan vuoren kiivettävänä, ja ehkä sitten joskus elämä voisi olla helpompaa. Ehkä sitten joskus ensi kuussa. Ehkä sitten joskus, kun suussa on taas vain ehjiä hampaita. Tai ehkä sitten joskus, kun pahamainen viisaudenhammas on leikattu sieltä pois. Tämä kuukausi tulee olemaan yhtä hammaslääkäriä kokonaisuudessaan.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Syysunettomuus

Tuntuuhan se ikävälle, kun ei toista näe moneen päivään. 
Uuvuttaahan se, seikkailla kotitehtävien sokkeloissa. 
V***ttaahan se näperrellä editointiohjelmien parissa, olla selvinpäin humalaisten keskellä.

Olen voinut väsyneesti, syysväsymys, syysunettomuus. 
Enkä minä silti osaa nukkua. 
Ja haluaisin vain humaltua, mutta vääristä asioista. 

Syysjuopumus, syysenjaksaisiyhtäänmitään.